maanantai 29. syyskuuta 2014

Lilli



Voi hitsi!Tässä käynnissä luontoystävällinen esipesuohjelma.Toivottavasti kasvais nopeesti, et ei mahtuis koneeseen. Terkuin Pia

lauantai 27. syyskuuta 2014

Pihasta


 Heippa! Tuulinen päivä ollut, männynneulasia tippuilee mukavasti. Mummot nauttineet alalaitumen antimista, toki jo aiemmin kummityttöni ja isäni vähän pienensivät laidunta, kun valkoiselle mummolle alkoi omenat maistua vähän liian hyvin.Rauhallista lauantaita,Pia


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lato




Heps! Tässä muutama kuva alkukesällä  korjatusta ladosta. Tunkilla sai hyvin nostettua ja suoristettua. Ensin ladosta piti kuitenkin poistaa mieletön määrä lautatavaraa. Isännys selvisi tästäkin urakasta ihku yksin, aikas näppärää. Aurinko paistaa täällä, mutta tuuli on onneksi rauhoittunut parin todella kylymän päivän jälkeen.Joten aurinkoa päivääsi, Pia

tiistai 23. syyskuuta 2014

Syksy

 Heips! Apua,talvi tulee!!  Muutama ensimmäinen lumihiutale satoi tänään aamulla. Talvitakit sekä lapsille että mummoille täytyy etsiä.

Pihlajanmarjoja on runsaasti, puista tippuvat lehdet. Ootkos huomannu, et kolomen kuukauen päästä on joulu liki:) Syksyn raikkautta päivääsi, Pia

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Naulakko


 Heippa! Tilamme kummallakin puolella näkyy järvi ja vielä paremmin tulee näkymään, jahka puita kaadetaan. Sivussa näkyy ns.alalaidun ja takana "kalamaja"



 Tälläinen naulakko on keskikerroksessa,Mökillä oli samanlainen, muistattekos? Päivät ovat edelleen lämpöisiä ja laidunta siirtämällä mummoilla riittää hyvin murkinaa. Samalla kun kellaria tehdään uusiksi,on pihaa siistitty. Metalliromua edelleen tulee ja hiekkaa on saatu pihaan ja tielle,haravoitukin on, Jokos olet kaivanut haravan esille? Lämpöisiä syyskelejä toivottaa Pia

perjantai 19. syyskuuta 2014

Mummot

 Heippa! Mummot,Vicky ja Lulu, nauttivat olostaan.

 Näin hienon katoksen isäni teki mummoille sadetta ja viimaa vastaan.Vielä pieni heinävarastokin saatiin . Alhaalla lähikuvaa heinien syöttökaukalosta.Kyllä kelpaa! Oviaukkoon vielä paksut muovisuikaleet tarttis saada. Aamuaurinko paistaa mukavasti:) Nautitaan vielä lämpimistä keleistä! Pia


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Arvonta

Arvonta suoritettu, virallisena valvojana toimi Lilli, joka nukkui pöydän alla.Suun makeaksi ja ihanat Partyliten tuoksukynttilät saa...Tuula! Onnea!!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Mökki



Heippa! Aivan ihania nämä  vanhat lukot.Taidolla tehty.Tää on pikkumökin ovesta. Ehkä tuut tästä joskus kulkemaan, mikäli haaveet toteutuu..Mukavaa lauantaita, Pia

torstai 11. syyskuuta 2014

Tyynyt

 Heippa! Lilli järjestää mukavasti perheellemme ohjelmaa. Hienosti osaa tehdä tarpeensa ulos, mutta välillä sattuu vahinkoja. Maxkin alkaa pikkuhiljaa lämmetä..Kultamuru ihmettelee vieläkin:) Tänään Lilli nukahti kesken leikin pöytäliina suussaan.

Tälläiset tyynynpäälliset sain aikaiseksi. Tuota pitsiä olisi voinut laittaa enemmänkin.
Aurinkoa päivääsi, Pia

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Paketti

Aah,ihana! Mallan Makeat lähetti tilaamani  paketin jälleen kerran nopeasti. Wanhan markin saippuapullot,ihana yllätys Malla, kiitos! ja Ilona Pietiläisen , jälleen kerran!, aivan hurmaava kirja. Kyllä nyt kelpaa sadepäivänä kotona köllötellä:) Oothan muistanut arvonnan?!

tiistai 9. syyskuuta 2014

Ruusuja

 Heips! Taas oli postilaatikossa yllätys! Aivan ihanat pyyhetelineen merkit, mutta keneltä??!!
Ruusuiset kiitokset Sinulle:)

Ja vauvasta kuva, kaikki menee suuhun, niinkuin pikkuvauvoilla on tapana..

Aattelin laittaa arvonnan pystyyn..aika alkaa ny ja sunnuntaina arvotaan jotain hauskaa. Heitäppä kommentti tulemaan, sillä niistä arvotaan voittaja!! Jännää! Niin ja onnea arvontaan, Pia

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Lilli



Ja perheeseemme saapui ihana labbis Lilli! Illalla istuteltiin jo kukkasipuleita.

torstai 4. syyskuuta 2014

Aurinkoista aamua:)

 Heippa! Näitä tarvittaisiin lisää, nimittäin heinäseipäitä. Ei sentään heinille, vaan aidaksi.

 Heinälato on pikkuväen suosikkipaikka.Siellä on mukava hyppiä, ainoa haittapuoli taitaa olla auenneet paalit...,mutta viedään heinät sitten maitokärryillä Ikean kasseissa:) Harmillisesti kuvaan tuli vesipisaroitten jälkiä, mutta toivottavasti ei haittaa! Heinät näyttävät harmailta, vaikka todellisuudessa väri ja maku:),ovatkin ensiluokkaisia. Meillä mummot saavat heinää 2-3paalia päivässä, riippuu vähän paalien koosta. Ratsastuksen jälkeen on ruokakupissa pellavaista liotettuna  ja kivennäisseos myös. Kuivattua leipää menee runsaasti ja se myös maistuu. Raikasta vettä on aina tarjolla.Suola - ja mineraalikivet löytyy myös. Porkkanoita ja omenoita herkkuhetkiin. Ja paljon halailua ja rapsutusta:) Nähdään! Vieläkö jaksat odottaa sunnuntaihin?!

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Lamppu

Heips! Kesän aikana olen saanut hommattua meille useita valaisimia,tässä yksi suosikkini. Ja katti taas kuvassa:)

 Kiinanruusu kukkii vähän väliä ,ihanin, isoin kukkasin.



Niin, taitaa pitää paikkaansa:) Tule taas poikkeen!
Arvontaakin olen jo suunnitellut...

Mukavaa torstaita:)

Arkea

 Heippa! Kiva ,että tyttärillänikin on sama maku sisustelun suhteen, kirppishinnalla nämä ostin:)
 Syökö pesukone teilläkin sukkia? Meillä tulee tollanen korillinen parittomia sukkia pari kertaa vuodessa??!! Haluaisikohan joku sukkafirma meille sponsoriksi??

Vaaleanpunaiseen Surf-pesuaineeseen olen tykästynyt, tuoksuu ihanalta. Ja nuo Tupperwaren siivousliinat ovat ihan ykköset. Siivoiluterveisin, Pia