tiistai 19. huhtikuuta 2016

Löytöjä

Non niin☺. Taas löytyi tavaraa..hoitopöytää, vanhat rattaat, rautasänkyä, lehtiä...kaikkee mielenkiintoista. Sen verran poikki oltiin, et en jaksanu siivota taustalta romuja pois! Ton rautasängyn otan käsittelyyn, kun nää sateet helpottavat..mut ruoho kasvaa kohisten. Ihanaa päivää, Pia







sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Pellavia

Heips! Täällä taas uurastettu koko viikonloppu. Nyt on sitten aitan ylinenkin tyhjennetty, no jotain puutavaraa sinnekin vielä jäi...niitähän tällä tilalla riittää😊. Täällä on joskus ollut oma saha. Isäntä heitteli noi kauniit, mutta ah , niin hiirenkakassa olevat pellavalyhteet ladosta pois. Pikkuneidin kanssa siivosimme ladon nurkkauksen mukavaksi kesätilaksi. Toki myöhemmin juuri siihen tulee sitten lämmin tallitupa  3. vanhin lapsemme,  tyttäremme,  tulevan miehensä kanssa tyhjensivät siis tuon aitan ylisen. Löytyi mm keinutuoli, rinni ja hoitopöytä..täytyypä laittaa niistä teille kuvaa. Ihania muitakin juttuja löytyi mm. monta erilaista joululahjapaperia. Kaikki on säästetty ennen! Kokkoa on poltettu, lähinnä noita vanhoja sanomalehtiä.  Niin ja vauvat ovat jo kaksinkertaistaneet painonsa ja niitä on käyty runsaasti ihastelemassa. Sadepäiväterkuin, Pia



torstai 14. huhtikuuta 2016

Lämmintä

Heippa! Mitäs sulle kuuluu? Meillä täällä Markkulassa vauvoja kasvatellaan. Ja siivotaan markkia. Nyt on saatu laitettua kuntoon aitta, ,siis toki vaan alakerta, ylhäällä vieläkin liikaa tavaraa. Tämä pikkutalokin tyhjennettiin. Kaksi metallikuormaa lähti kierrätykseen ja vielä tilee lisää☺. Ihana , kevyt olo ja nyt ei puhuta emännän painosta😂, vaan turhasta romusta, jota saatu pois. Ja kas, aitasta löytyi ihan lattiakin. Laitan urakoista kuvaa jossain vaiheessa. Mut nyt taas tekee jotaki, jos ei muuta, niin pällistelemään poneja laitumelle. Ihanaa päivää sulle, Pia

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Vauvoja

Nyt sitten se tapahtui. Lillin vauvat syntyivät 3 päivää sitten. Nää on niiiin ihania💞. Avautumisvaihe kesti noin 24 h ja pennut syntyivät kaikki 5 tunnissa. Yksi syntyi kuolleena ja virvottelusta huolimatta, en saanut siihen mitään eloa. Sille tehtiin kenkälaatikosta arkku, johon laitettiin pitsiä ja kukkia, haudattiin omenapuiden alle. 

Mutta nää terveet, hei 9 pentua☺. Syövät ja nukkuvat, niinkuin vastasyntyneiden kuuluukin. Lilli hoitaa hienosti, makkaralla tai lihapullilla täytyyy houkutella edes pissalla käymään. Hain Royal Caninin ruokaa , mikä tarkoitettu imettäville ja sitten myöhemmin pennuillekin. Oli tosi kallista , n.80 € 15kg säkki. Ja vielä kissat norkoilevat sitä! Kääk.

Mutta tänään sitten katit saivat kanssa jotakin, matolääkkeet. Voi sitä mulkoilun määrää, kun olin saanut matolääkkeen pruutattua kitalakeen. 

No tämmöstä tänne kuuluu, vauvojen tuhinaa. Lämmintä sunnuntaita sullekin, Pia